Nyt jo joutuu kärsimään vuoden ensimmäisestä flunssasta. Ensin tuli kurkkukipu ja sitten pikku hiljaa olo meni huonommaksi ja nuhakin tuli. Tässä on nyt pari päivää maattu 38 asteen kuumeessa, saapa nähdä kuinka kauan kestää ennen kuin sitä pääsee jälleen "elävien kirjoihin".

Käsitöihin ei ole tullut koskettua lainkaan sitten keskiviikon. Edeltävän postaukseni jälkeen syöksyin innoissani aloittamaan Woolista neuletakkia, josta mainitsin. No, siinäkin kävi niin että yhden puikon lopussa putosi pari silmukkaa puikolta (karkasivat mokomat monta kerrosta alas)eikä niitä saanut millään nostettua nätisti takaisin puikolle. Tuollaista pientä kauneusvirhettä ei passannut jättää työhön häiritsemään, joten puikko pois työstä ja aloitettu tekele purkuun. Neuletakki on siis jälleen haaveasteella, katsotaan milloin pääsee uudemman kerran toteutusasteelle.

Jospa sitä seuraavaksi kurkkisi läpi muiden blogeja sen mitä jaksaa surffata. Onneksi saa rötköttää sohvalla kannettava kone sylissä. :) Mukavaa viikonloppua kaikille!