On tullut taas vaihteeksi lainattua kirjastosta pari käsitöihin liittyvää kirjaa.

192083.jpg

Sukkasillaan-kirja kiinnosti, oli "ihan pakko" lainata se ja katsoa josko siitä löytyisi kivoja malleja. Täytyy sanoa, että olin kyllä hieman pettynyt. Kirja ei tuntunut sykähdyttävän juuri lainkaan. Eikö sukista olisi voinut tehdä edes hieman pirteämmän näköisiä..? En tiedä, olenko ainoa tätä mieltä oleva, mutta mielestäni kirjasta jäi jotenkin harmaa yleiskuva.

192085.jpg

Käsityön pikkujättiläinen oli myöskin lainattava ihan uteliaisuuttani. Kirja sisältää kyllä paljon erilaisia malleja, mutta onnekseni kirja ei ollut sellainen että se olisi päätynyt ostettavien kirjojen listalle.

Mitenhän muuten noiden kuvien rinnalle saisi kirjoitettua tekstiä? En ole keksinyt siihen keinoa ja tuntuu jotenkin pöljältä jättää paljon tyhjää tilaa pienen kuvan viereen.

Bolero edistyy hitaasti mutta varmasti. Miten kappaleiden yhteen kursiminen voikaan olla niin h-i-d-a-s-t-a. Tällaisessa vaiheessa tekee aina niin kovasti mieli aloittaa jotain uutta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa tiukan niskaotteen ja muistuttanut samalla itseäni siitä, että ilman kanavaneulan heiluttelua en saa pitää mukavan lämmintä boleroa päälläni. Jospa sekin päivä koittaa, kun uusi valmis bolero näkee päivänvalon.