Täällä sitä taas ollaan. Maanin mietintämyssyn paluu olikin melkoinen lässähdys, vaikka olin etukäteen ajatellut että NYT koittaa se aika, kun päivitän blogia jälleen ahkerammin. Meno loppuvuodesta 2010 oli sellaista, että hyvä kun pysyin itse menossa mukana. Eteen tuli melko äkkinäisin kääntein uuden asunnon osto sekä oman asunnon myynti, uuden asunnon pientä pintaremontointia, muutto, uusien kalusteiden kokoamista, sisustuspuuhaa jota piisaa vieläkin jne. Huh huijakkaa. Käsitöitä olen tehnyt aktiivisemmin edellä mainittujen kuvioiden jälkeen vasta n. kolmisen viikkoa.

Uuteen kotiin ostin itselleni käsitöitä varten lankakorin, jossa voin säilyttää meneillään olevia töitä. Vanhassa olohuoneessa kun käsityöpussukoita oli muutamia kappaleita, ei niistä saanut oikein mitenkään kovin edustavia sisustuselementtejä. Nykyinen kori etenkin tämän hetkisellä sisällöllä on mielestäni aika herkku.

Sain eilen ostettua viimein tuota Novitan uutta Kide-lankaa, josta aloin heti eilen tekemään virkattua huivia. Vaaleanpunainen ei ole mikään minun väri, joten siitä tulee muutamia ylläreitä. Yleisesti ottaen lanka on ihanan karkkimaista. Niin ja se pitää mainita, että lankaa on ollut tosi mukava virkata.

Korissa on myös viime viikolla valmistunut kauluri sekä edellisellä viikolla valmistunut pipo. Kummatkin on tehty uudesta teetee Taiga-langasta. Lanka on aivan ihanan pehmeää merinovillaa, se ei varmasti kutita herkempi hipiäisenkään ihoa. Pipon tein 10:n puikoilla, kaulurin vielä isommilla numeron 12 puikoilla. Näkyvää jälkeä syntyi siis nopeasti. En ole vielä saanut pyydettyä hovikuvaajaani ottamaan kuvia näistä valmistuneista töistä päivänvalossa, joten niistä ei tällä hetkellä ole tämän parempia kuvia.

Pingotuksessa on tällä hetkellä jo syksyllä aloittamani slipoveri miehelle. Toivottavasti saisin sen suht pian valmiiksi, jotta sille löytyisi vielä käyttökelejä ennen kevään lämpimämpien kelien tuloa. Tuo töiden viimeistely on tunnetusti minulle se sitkeyttä eniten vaativa vaihe, joten sitä pitää piakkoin ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhtyä suihkimaan kanavaneulalla. Nyt taidan kuitenkin istahtaa sohvalle jatkamaan karkkihuivin virkkaamista.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!