Tämä viestin otsikko olisi pitänyt viitsiä kirjoittaa jo eilen. Lopulta kauan kaivattu "ystävä" Moda tupsahti postiluukkuun. En voi varsinaisesti sanoa olevani pettynyt lehden sisältöön, vaikkei ensi selauksella tullut vastaan kovinkaan montaa sykähdyttävää mallia. Loopan ohjeet oli mukava saada suomeksi sekä lehdessä olleet haarukkapitsihuivit olivat erityisen kauniita. Muuten en voi yhtäkkiä sanoa, mikä puseron tai takin malli olisi ollut ylitse muiden.

Postiluukussa nökötti tänään myös muuta kivaa. Käsityökoriin jättämäni tilaus saapui viimein: haarukkapitsin tekoon tarkoitettu haarukka ja Loopa. Saapa nähdä, millaisia "kötöstyksiä" sitä saa näillä työvälineillä aikaiseksi.

Boleron tekelekin on kudottu siihen vaiheeseen, että kappaleet pitäisi pingottaa. Sen jälkeen olkasaumat yhteen ja poimitaan eräskin silmukka etu- ja takakappaleiden reunassa kiertävää joustinneuletta varten. Ihan positiivista, että sain sen peräti näin nopeasti tuohon vaiheeseen. Minä kun en katso olevani mikään kovin nopea neuloja.

Tänään on ollut sen verran harmaata, että päätin laittaa jutun lopuksi jotain pientä piristystä. Olen yrittänyt kuvata kesällä takapihan kukkapenkistä liljaa, jonka tarkempaa lajiketta en tiedä.

178425.jpg