Viimein satuimme kaikki kerralla samaan osoitteeseen: minä, kamera ja äidilleni joululahjaksi 2009 antamani huivi. Huivin valmistuttua oli paketointi ja lähetys tehtävä sen verran kiireessä, etten ehtinyt ottaa kuvaa saatika punnita huivia.

Kuva on otettu tammikuun pimeänä iltana (ei ne päivätkään kovin valoisia olleet), joten kuvasta ei erota parhaalla mahdollisella tavalla huivissa olevia rosekukkia.

Malli on Novita syksy 2009 -lehdestä, malli 10. Lankana Rose mohair Lux, jota huiviin meni kaiken kaikkiaan 82g. Huivi on kuulemma ollut kovassa käytössä, joten tonttu taisi olla oikeilla jäljillä vääntäessään kyseisen huivin.

Ainoa asia, joka huivissa hieman harmittaa on Lux-langasta löytyvän kiiltävän langan katkeilu. Nyt kun huivia on käytetty, huomaa, että kiiltävä lanka on katkeillut sieltä täältä. Se ei onneksi kuitenkaan tarkoita sitä, että huivi millään tapaa purkaantuisi, mutta ne katkeilleet pätkät eivät vaan ole kivan näköisiä.

Vaikka kyseessä on pelkän huivin teko, meni itseltäni siihen yllättävän paljon aikaa. Rosepitsikukkien teossa meni oma aikansa, sitten kukan yhdistäminen huiviin ja viimeisenä lankojen päättely sekä reunan virkkaus. Ilahtunut lahjan saaja oli kuitenkin kaiken sen vaivan arvoinen juttu!