Aivan, lankapussista löytyi useampi kerä ihanan pehmeää Novitan Alpaca-lankaa. Tämä aarre on sen verran arvokas, ettei näitä keriä passaisi jättää koiden syötäväksi. Muistin kyllä itsekin nämä langat, ne oli ostettu erästä takkia varten jonka ohjekin onnekseni löytyi. Tarkoituksena oli tehdä ajaton palmikkotakki, josta oli seuraava kuva lehdessä:
Vielä joku päivä aloitan tuon takin tekemisen. Lanka on aivan ihanaa ja takin mallikin miellyttää edelleen. Tykkään palmikoista ja suosimani neulemallit tuppaavat nykyäänkin olemaan suht ajattomia. Toki viimeksi väkertämäni bolero oli sellainen "hittituote", joka ei varmasti ole usean vuoden jälkeen enää muotia. Ainoa asia, mikä tuossa alpakka-langassa arveluttaa on se, että kuinka paljon se pölisee. Oikein pöllyävät langat aiheuttavat nenän kutinaa ja oikein pahoissa tapauksissa pöllyävä lanka ottaa jopa hengitykseen -allergikko kun olen. Tähän mennessä en ole sen antanut kuitenkaan häiritä rakasta harrastusta. :)
Päivän hyvä työkin on tehty; päätin ilahduttaa melkein yhdeksänkymppistä mummoani puhelinsoitolla. Kesken päivää tuli yhtäkkiä mieleen, että pitäisipä soittaa hänelle pitkästä aikaa. Kerroin mm. osallistumisestani työväenopiston virkkauskurssille. Mummo tuntui ilahtuvan tiedosta. :) Mummoni on aikoinaan ollut innokas virkkaamaan, on tehnyt vaikka kuinka monta parisängyn peitettä jne. Hauska asia tässä jutussa on ollut mielestäni se, että mummo ei osaa lukea (lue tulkita) virkkausohjeita, vaan tekee kuvien perusteella. Minä kun en sellaista taas osaisi sitten millään!
Ajattelin kaivaa tänään lankalaatikosta esille yhden Jenga-kerän ja koittaa eräässä Moda-lehdessä ollutta pipoa. Pipo oli tehty takareunavirkkauksena, josta itselläni ei ollut aiemmin oikein mitään käsitystä kuinka sitä tehdään. Nyt pienen suusanallisen opastuksen jälkeen olen valmis yrittämään. Jos tulee eteen tenkkapoo, voin sitten ensi tiistaina kysyä virkkauskurssin opettajalta että mitä olen tehnyt väärin.
Kommentit