Viikonloppu on taas "voiton" puolella ja pitää alkaa valmistautumaan henkisesti tulevaa työviikkoa varten. Reppu on pakattu sitä ajatellen, josko huomenna menisi pyörällä töihin. Saa nähdä kuinka käy.

Tämä viikonloppu ei mennyt sentään vain sohvaa kuluttaessa vaikka EM-kisoja vielä tulikin tv:stä. Tuli sitä tietenkin katsottua kisoja, mutta onneksi sitä sai aikaiseksi jotain muutakin. Lauantaina käytiin katsomassa Pirates of Caribbean jatko-osa. No, menihän se pätkä ihan viihteestä, mutta ei se missään nimessä ollut parempi kuin ensimmäinen osa.

Tänään sain peräti mankeloitua, piti pienentää hieman kasaantunutta lakanavuorta. Kertoneeko se, ettei mankelointi ole mitään lempipuuhaani... Plussan puolelle viikonloppu jäi myös siksi, että tuli käytyä lenkillä sekä lauantaina että sunnuntaina. Eiköhän tänään reilun kolmen vartin lenkillä ehtinyt lenkkipolun varteen jäädä jokunen kalori. :) Ehkä olisi pitänyt tehdä tänään lyhyempi lenkki, koska polvea särkee nyt ilkeästi. Täytyy toivoa, että nukuttu yö parantaa oireet. Uni tulee varmasti olemaan suht hyvälaatuista, kun tulin äsken vasta saunasta. Sauna saa itselleni ainakin sellaisen vaikutuksen, että seuraava yö tulee nukuttua makeasti.

Niin, meinasi vallan uhohtua tuosta plussalistasta vielä sekin, että huivivaihdon huivikin edistyy. Joten eiköhän tämä ollut ihan tuloksekas viikonloppu. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tällä kertaa. Hyvää yötä! :)