Nettimaailmassa on hehkutettu KyJy-tempausta eli Kesäyöstä Jouluyöhön -tempausta. Ihmiset ovat tuntuneet olevan siitä niin innoissaan, jonka ansiosta minäkin rupesin miettimään että pitäisiköhän sitä heittääntyä mukaan. Viimeinen ilmoittautumispäivä oli tänään ja tänään sitä ilmoittautumistakin ryhdyin vasta miettimään. No, tuossa kun olin muutaman tunnin asiaa tuumaillut, niin päätin että minäpäs laitan ilmoittautumispostia matkaan. Ilmeisesti tempaukseen ilmoittautuneita on karvaa vaille 100. Huima määrä!

Täytyy toivoa, että tämä tempaus saa aikaan myös lisäeloa tänne blogin puolelle. Hiljaista on taas viime aikoina ollut, vaikka jotain käsitöitä on tullut tehtyäkin ja lankavarasto sen kun vaan paisuu. KyJy-tempauksen ideana on se, että aikavälillä 24.6.-10.8.2011 tulee aloittaa yhteensä 24 uutta käsityötä. Käsitöiden vaatimus on, että lankaa on kulunut vähintään 50 g tai 250 metriä. Työt tulee saada valmiiksi viimeistään jouluaattona. Näistä kyjy-töistä raportoidaan sitten omassa blogissa, myös blogittomat voivat osallistua tempaukseen. Tuolta blogini sivulaatikosta löytyy linkki KyJy:n omalle blogisivulle, jos kiinnostaa käydä lukemassa siellä tempauksen emojen kirjoituksia.

Jospa sitä lähtisi tästä suunnittelemaan, mitä malleja voisi toteuttaa tempauksen aikana. :) Oikein rentouttavaa juhannusta blogiini eksyneille lukijoille!