Tänään on ollut hyisen kylmän tuntuista, kun päivälämpötilakaan ei ole korkeimmillaan ollut kuin vaivaiset neljä astetta plussan puolella. Keli oli sopivan raikas viedä matot ja petivaatteet ulos, sai villakoiratkin sisällä kyytiä. Nyt on ollut mukavaa kököttää puhtaassa kodissa, illan pimennyttyä laitan kynttilät palamaan ja nautin olosta sekä siitä että olemme jaksaneet olla miehen kanssa ahkeria. :)

Pampulabaskeri olisi melkein valmis, mutta senkin kanssa on ongelmia. (Minkäs tekeleen kanssa minulla ei olisi...) Pampuloiden jälkeen piti ryhtyä tekemään pylväitä ja ohjeessa sanottiin "kavenna samaan tapaan kuin alussa lisäsit silmukoita". Tein työtä käskettyä, vaikka ohje kuulostikin vähän ihmeelliseltä koska baskeria olisi pitänyt kaventaa mutta silmukkamäärää lisättiinkin. Niinhän siinä kävi, että mokoma tekele on alkanut muistuttaa ennen viimeisiä kiinteitäsilmukoita ihan lierihatulta. Murrr... Purkuun ne pylväskierrokset menee, en vaan ole vielä osannut päättää että miten ne loppukierrokset kikkailisin jotta saisin baskerista istuvan mallin.

Eilen oli postilaatikossa odottamassa mukava yllätys: uusi talven Novita-numero oli ilmestynyt ja vieläpä juuri sinä päivänä kuin oli ilmoitettu! Ensimmäisen selailun perusteella lehdessä oli monta mukavaa mallia. Täytyy lueskella lehti vielä useamman kerran ajatuksen kanssa ja tehdä tänne sen jälkeen tarkempi raportti siitä, mitä kaikkea haluaisin/mistä tykkäsin.

Aiempaan juttuuni oli jätetty kommentteja ja kysymyksiä. Upa oli kysynyt, maksoiko langat messuilla saman verran kuin normaalisti kaupoissa. Minä en ihan tarkkaan tiedä noista kaikista ostamistani langoista sanoa, mitä ne eri paikoissa maksaa, mutta käsittääkseni jotain sain halvemmalla. Esim. Step maksoi 10 euroa/kerä, kun se on näkynyt olevan joissain liikkeissä reilu 11 euroa. Tänään kurkkasin Tapion kaupan nettiliikkeeseen ja siellä se oli myös näköjään 10 euroa. Elfin-langan hintaa en tiedä, mitä se muualla maksaa. Tapion kaupan nettiliikkeessä se näytti olevan saman hintaista kuin messuilla. Itselläni noista "etuna" oli kuitenkin se, että messuilta ostaessani en joutunut maksamaan mitään postituskuluja kuin jos olisin ostanut ne nettikaupan kautta.

Drops Alpaca oli mielestäni suht edullista, mutta en tiedä saisiko sitä jostain vielä edullisemmin kuin maksamani 3,50 e/kerä. Milla-mohair näyttää olevan Kauhavan Kangas-Aitan nettikaupassa 4,90 e/kerä. Messuilla se maksoi 3 e/kerä. Joten tämän mukaan Milla-langasta sai aivan hyvän alennuksen.

Lape kyseli mohairlangan kutittavuudesta ja pölyävyydestä. Minulla ei ole aiempaa kokemusta ostamistani mohairlangoista, joten valitettavasti en osaa kommentoida asiaa. Tämä oli itsellänikin osittain syy siihen, miksi ostin kyseisiä lankoja: halusin nähdä onko kyseiset mohairlangat sellaisia että ne kutittaa käytössä. Milla-mohair tuntuu kerällä vähän saman tyyliseltä kuin Kitten mohair. Elfin tuntui yllättävän pehmoiselta kerällä, ei yhtään karhealta.

Taidan lähteä ennen saunan lämmitystä vähän aloittelemaan Pampula-kaulahuivia ja nauttimaan kynttilöiden valosta sekä musiikista. Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!