Häh, jaa niin mikä? No tietenkin...

HATTIVATIT-MUKI! :D


485087.jpg

Olin tänään shoppailureissulla ja sieltä tarttui mukaan tuo muki. En voinut mitenkään vastustaa kiusausta, etenkään kun huomasin sen olevan viimeinen kappale Anttilan hyllyssä. (Ja huom! Muki oli tarjouksessa.) Kotiin tultuani keitin iltapäiväteetä ja pesin saman tien tuon mukin, jotta sain hörppiä siitä. Kylläpä on ihanan piristävä ja hauska muki! Tekisi melkein mieli viedä se töihin, jotta se piristäisi siellä työpäiviäni. :)

Tähän samaan muki-teemaan liittyen esittelen minäkin meidän kaapista löytyvät Muumi-mukit
(kun niin monessa muussakin blogissa on näkynyt).

485088.jpg

Mitään kovin suurta arsenaalia ei ole. Aiemmin niitä ei ole edes tullut varasinaisesti keräiltyä. Viimeisen vuoden aikana kaappiin on ilmestynyt lisää neljä kappaletta. Alarivissä vasemmalla on muki, jonka sain ystäviltäni yo-lahjaksi. Haisuli-mukin ostin itse miehelle lahjaksi, Niiskuneidin olen itse saanut useampi vuosi sitten synttärilahjaksi. Tiuhti ja Viuhti- sekä Mörkö -mukilla minua muisti rakas äitini. Ja tornin ylimpänä Hattivatit-muki, joka pistää hymyilyttämään. :)

Tarttui sieltä kaupungilta muutakin mukaan, kuin yksi "vaivainen" muki. Eipä tarvitse hetkeen mennä shoppailemaan... Täydensin keräämääni Pentikin Tapio-sarjaa kahdella leipälautasella, ostin yhden tavallisen valkoisen paitapuseron, naaman kuorintamömmöä, luomivärin sekä ihanat kengät.

Voi, kengät taitaa olla lankojen lisäksi sellainen heikko kohtani... Ajattelin, että minä ihan vaan katson millaisia kevään uutuudet ovat. Sitten kun huomasin tarjouksen: osta 2 kenkäparia ja maksa edullisimmista vain puolet, niin päässä kuului "BLING". Huomasin kahdet ihanat ruskeat kengät (myyjä kehui kenkiä konjakin värisiksi ja sanoi, että sitä värisävyä harvemmin on nahkakengissä) ja tottahan ne oli ostettava. Tietenkin asiaa piti hetken harkita, mutta kun tulin siihen tulokseen että niille löytyy käyttöä, niin kenkien kanssa kassalle ja kortin höyläyksen jälkeen olin uusien kenkien onnellinen omistaja! Tottahan ostopäätöstä piti vakuutella itselle vielä sillä, että kokoa 36 löytyy niin huonosti kaupoista ja silloin kun löytää jotain sopivaa, on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Olin tyytyväinen, kun kerrankin ostin jonkin muun väriset nahkakengät, kuin mustat. Voi katsokaa nyt tekin, pakkohan tuollaiset oli napata mukaan... :)

485089.jpg

Nyt vetäydyn keittiöhommiin. Illalla aion pitää ns. kylpyläillan: hemmottelen itseäni saunan yhteydessä jalkakylvyllä sekä hius- ja turvenaamiolla. Lopuksi jalkojen raspaus ja kynsilakkaa.

Kuinka moni arvasi, että olen tänään yksin kotona...? ;)