Niin se vaan loma tuli ja meni. Lomailusäät olivat tälläkin kertaa aivan upeat: aurinko paistoi ja oli pikku pakkanen, tämähän tarkoittaa sitä että laskettelua ajatellen varsin hyvät kelit. Rinteessä tuli rimpuiltua viitenä päivänä ja sen kyllä ensimmäisten päivien jälkeen tunsikin jäsenissään; etenkin pohkeet olivat melkoisen kankeat ekoina päivinä. Sanoisin, että se joka väittää laskettelun olevan vaan pelkkää suksien päällä seisomista, saa luvan mennä kokeilemaan kunnon laskettelua ja sanokoot sitten seuraavana päivänä että vieläkö siltä tuntuu. :)

Lomaviikon aikana tuli reissattua autolla melkoiset matkat. Autossa tuli istuttua osittain ratin takana ja osittain pelkääjän paikalla vajaat 2000 kilometriä. Jos pelkääjän paikalla olisi pitänyt istua tekemättä mitään, olisi ajomatkat olleet kuolettavan tylsiä. Onneksi nappasin mukaan uusimman Moda-lehden, pussillisen Samos lollipop-lankaa ja puikot. Matkan aikana sain melkein kudottua puseron takakappaleen.


59469.jpg

Kudin oli käsissä pääosin vain automatkoilla, iltaisin ei juuri jaksanut puikkoja heilutella. Päivän aikana oli saanut happimyrkytyksen ja tämän vaikutusta voimistettiin vielä jokapäiväisellä annoksella saunan kuumia löylyjä. Tämä oli resepti hyvälaatuisiin yöuniin.

Alla vielä lähikuva pintaneuleesta.


59470.jpg

Nyt pitää tallentaa tämä tuotos ja lähteä pakkaamaan reppua. Yritän olla huomenna ahkera ja sauvakävellä työmatkan kotiin. Saisihan siinä ihan hyvin haukattua happea, n. 7 kilometrin matkalla. Musiikit on jo tallennettu mp3-soittimeen, joten eiköhän reippaan musiikin tahdittamana jalkakin nouse keveästi. :)