Viime perjantaina sain livistää töistä puolilta päivin, oli mukavaa kun loppupäivästä oli tiedossa jotain kivaa. Pääsin viimein käymään Seinäjoen käsityömessuilla, joista olen monta vuotta haaveillut. Koskaan en kuitenkaan tähän mennessä ollut saanut aikaiseksi lähteä messuille.

967799.jpg

Minun mielestäni kaikista parhaimmat osastot olivat ne, joissa oli edes jotain ns. työnäytöksiä ja/tai jotain materiaalia myynnissä. Itseäni kiinnosti lähinnä langat, yllätys yllätys. :) Kun rahapussi alkoi uhkaavasti tyhjentyä käteisestä, katsoin parhaimmaksi lähteä kohti kotia. Mukaani tarttui muutama pehmeä pussi.

Kauhavan Kangas-Aitan osastolta pari kerää Milla-mohairlankaa, joista voisi kokeilla jonkinlaista huivia.

967795.jpg

Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuuden osastolta pari kerää unelman pehmeää Drops Alpaca -lankaa sekä aivan hervottoman kokoinen puikko! Onneksi en sentään ajatellut neuloa numeron 20 puikoilla, vaan ostin yhden puikon osastolla näytettyä varrasvirkkausta varten. Kun osti langat, sai mukaansa myös ohjeen. Sitä en tiedä, osaanko ohjeen perusteella virkata ihanaa huivia, mutta onpahan ainakin yritetty!

967810.jpg

Ja pitihän siellä Tapion Kaupan osastollakin pyöriä ja ostaakin vielä jotain...

967803.jpg

Itse Tapio väitti muistavansa minut, kun kerroin että olen kerran käynytkin liikkeessä. Kylläpä on miehellä hyvä kasvomuisti, jos tosiaan muistaa minut viime vuoden kesältä. :)

Toisaalta olin hieman pettynyt käsityömessujen antiin. Lankoja siellä nyt oli aika monenlaista myynnissä ja huomattavasti enemmän olisi mukaankin tarttunut, jos messuille olisi lähtenyt pullean rahapussin kanssa. Jotenkaan ei vaan itseäni inspiroi kauheasti ostella toisten tekemiä käsitöitä, kun niitä tekisi ennemmin itse. Siitä syystä erilaiset työnäytökset olisivat olleet hyvinkin toivottavia (lisää sellaisia huomattavasti enemmän). Saman suuntaiset messut olivat myös pari vuotta sitten Tampereella, enkä silloinkaan ollut niin järin tyytyväinen messujen antiin. Noin kymmenen vuotta sitten käydessäni Tampereen käsityömessuilla, oli mielestäni siellä paljon enemmän kaikkia eri tekniikoita esittelyssä jne. Ehkä vanhuus voi tietenkin tehdä tepposet muistille, mutta tällainen mielikuva itselläni on. Mitä te olette olleet mieltä viime aikoina/vuosina olleista käsityömessuista?