Niin sitä vaan oli tupsahtanut sähköpostiini ilmoitus uudesta neuleystävästä, jota minulla on lupa ilahduttaa elokuusta aina marraskuun loppuun saakka. Täytetyn lomakkeen luettuani jäin miettimään erilaisia mahdollisuuksia, kuinka ilahduttaa uutta ystävää. Täytyy sanoa, että kyselyn avulla ei tullut mieleen paljoakaan uusia ideoita. Onneksi tässä on aikaa laittaa mietintämyssy päähän ja katsoa, millaisia ideoita kuukausien varrella tupsahtaakaan.

Eilen lisätessäni lahjapuseron kuvaa tänne blogiini huomasin, etten ole vieläkään ottanut kuvaa toukokuussa valmistuneesta Havaiji-topista. Täytyy tässä loman aikana ottaa itseä niskasta kiinni ja virittää kuvaustilanne sitä toppia varten. Lisäksi voisin esitellä hieman saalistani, joka tarttui mukaan Tapion Kaupasta vajaat pari viikkoa sitten.

Seinäjoen Vauhtiajotkin on nyt sitten nähty, tai se musiikillinen puoli eilisen osalta. Hyvä puoli oli se, että musiikkia tuli tauotta vuoron perään kahdelta esiintymispaikalta. Toiset esiintyjät miellytti enemmän kuin toiset. Itse en nauttinut suuresti esim. Popedan esiintymisestä, jotenkaan yhtyeen solisti ei viehätä eikä myöskään heidän kappaleensa... Illan aikana tuli nähtyä monen moista hiihtäjää. Yllätyksekseni vanhempi väki oli enemmän juovuksissa, kuin nuorempi. Kävellessämme autoon Seinäjoen torin poikki, täytyy sanoa että näky ei ollut mitenkään silmiä hivelevä. Roskia ja pulloja oli heitelty pitkin ja poikin, oksennusläjiä oli vaikka kuinka ja lisää tulossa, heikossa hapessa huojuvaa porukkaa, täytyykö listaa vielä jatkaa...?

Festarimatkalla tuli viimein hommattua itselle kunnon korvatulpat, jotka ovat erityisesti suunniteltu musiikin kuuntelua varten. Kyseisessä tapahtumassa ei olisi mitenkään voinut olla, jos ei olisi ollut minkäänlaisia äänenvaimentimia korvissa. Nyt musiikista sai nauttia ilman huolta kuulonsa menettämisestä. Tulpat odottaa nyt kiltisti omassa kotelossaan seuraavaa konserttireissua, saapa nähdä mikä se tulee olemaan. Ensi tiistaina olisi Helsingissä Juanes, mutta sinnepä ei voi haaveilla edes menevänsä koska silloin "pitää" suunnata nokka kohti Tallinnaa.

Näin aurinkoisena päivänä ei voi määräänsä kauempaa istua koneen ääressä. Jospa seuraava liike olisi pesukoneen tyhjennys ja vaikka arskan moikkaaminen.